Konserttikevääni on ollut tavallista hiljaisempi, mikä onneksi korjaantui loppukeväästä, kun pääsin kahteen Radion sinfoniaorkesterin konserttiin, jossa kuultiin brittiläistä Ryan Wigglesworthia (s. 1979) ja itävaltalaista Gustav Mahleria (1860-1911). Mahler muuten aloitti aikanaan jopa kolmen oopperan säveltämisen, joista yksikään ei valmistunut, mikä on harmi, sillä olisin mielelläni kuullut hänen oopperoitaan. Mahler kävi aikoinaan myös kuuluisan lääkärin Sigmund Freudin vastaanotolla, minkä johdosta monet tuntuvat kuulevan Mahlerin musiikissa psykoanalyyttisen otteen.
Ensimmäisen RSO:n konsertin aloitti Ryan Wigglesworth, joka on brittiläinen säveltäjä ja kapellimestari. Hänen läpimurtonaan voidaan RSO:n ohjelmalehtisen mukaan pitää kolmea BBC:lle sävellettyä teosta vuosina 2008-2009. Teos Till Dawning syntyi Itävallan Grafeneggin festivaalin ja Lontoon filharmonikoiden tilaamana, ja solistina toimi RSO:n konsertissakin kuultu ihanasti laulava Sophie Bevan. Till Dawningin lähtökohtana oli Anton Brucknerin viimeinen sinfonia, jonka finaali jäi keskeneräiseksi. Brucknerin tiedetään aikoneen päättää sinfoniansa “valoisaan ylösnousemukseen”, minkä aineksia Wigglesworth halusi käyttää teoksessaan.
Gustav Mahlerin sinfonia nro 5 cis-molli on varmaankin säveltäjän tunnetuimpia teoksia. Alkuperäislaitos syntyi vuosina 1901–1902, mutta säveltäjä työsti teosta lähes kuolemaansa saakka. Sävellyksen ensiesitys oli säveltäjän johdolla Kölnissä vuonna 1904, ja se sai heti suuren suosion. 5. sinfonia on viisiosainen, ja sen kesto on vain noin 65 minuuttia. Teosta voidaan pitää yhtenä Mahlerin helpoimmin lähestyttävänä sinfoniana samalla kun se on yksi hänen suosituimmistaan. Eikä ihme, sillä ensimmäisen osan trumpettifanfaari, kolmannen osan käyrätorvisoolo, herkkä adagio ja teoksen läpi vaihtelevat nopeat ja hitaat tempot sekä kovien ja hiljaisten äänten vaihtelut ovat kyllä upeita.
Mahlerin 5 sinfonia ei ala tyypillisesti, sillä sen aloittaa trumpettifanfaari, koska säveltäjä halusi neljännen sinfonian jälkeen kokeilla jotain ihan uutta. Vaikka sinfoniassa on viisi osaa, se voidaan myös nähdä kolmiosaisena osien samanlaisten teemojen vuoksi. Kuuluisin osa taitaa kuitenkin olla ihana neljännen osan adagietto, jonka voi muuten kuulla elokuvassa Kuolema Venetsiassa! Se soitettiin myös Yhdysvaltain presidentin John F. Kennedyn hautajaisissa. Mahlerin eläessä sitä esitettiin myös erillisenä osana, sillä adagiettoa voidaan pitää rakkauskirjeenä hänen vaimolleen Almalle. RSO:n ohjelmalehtisessä todetaankin, että viidennestä sinfoniasta lähtien Mahlerilla alkaa ihan uusi, modernimpi aikakausi, joka kattaa viidennen, kuudennen ja seitsemännen sinfonian. Tämän takia hän hankki kaikki Johann Sebastian Bachin teokset tutkiakseen ja inspiroituakseen niistä päivittäin.
Alle viikko edellisen konsertin jälkeen olimme jälleen Musiikkitalolla kuuntelemassa Gustav Mahleria, tällä kertaa 7. sinfoniaa, jota kapellimestari Hannu Lintu kuvaa ohjelmalehtisessä näin: “Luulen, että jokaisen suuren sinfonikon tuotannossa on teos, joka vailla ansiotaan jää muiden varjoon, ja Mahlerin tuotannossa se on seitsemäs.” Sen paikka traagisen kuutosen ja mahtipontisen kahdeksannen välissä tuo sille vaikean sijoituspaikan, vähän kuin väliinputoajan. Lintu kertoo jonkun antaneen teokselle lisänimen Yön laulu. Viidennen sinfonian tapaan myös seitsemännessä osassa on viisi osaa, joista ensimmäiseen säveltäjä sai inspiraatiota mm. hollantilaisen taidemaalarin Rembrandt Harmenszoon van Rijn teoksesta Yövartio .
Kuten viidennessä sinfoniassa, myös seitsemänteen Mahler teki paljon korjauksia, jopa kantaesityksensä 24. harjoituskerroilla! Konsertti, jonka oli tarkoitus juhlistaa Itävallan vanhaa keisari Frans Josefia, ei tuonut sinfonialle menestystä. Syynä voidaan pitää sinfonian osien epätavallista järjestystä ja symmetriaa. Erikoisen teoksesta tekee myös se, että säveltäjä on tehnyt orkesterista suuren ja tuonut kokoonpanoon erikoistehosteita mm lehmänkellosta ja mandoliinista. Vaikka itse pidän enemmän viidennestä sinfoniasta, on seitsemäskin sinfonia ihana: suosikkiosani ovat ensimmäinen ja viimeinen. Viidennen sinfonian tapaan pidän erityisesti seitsemännen alusta, sekä tietysti ihanista käyrätorvista, jotka edelleen muistuttavat minua nostalgisesti isoisäni käyrätorvensoitosta.
Ryan Wigglesworth & Gustav Mahler, RSO
Kulttuurielämää Helsingissä 